Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Pitihän tää arvata...

15.02.2012 - 20:55 / Kategoriat: Neulottua

Että mun villatakin valmiiksi saattaminen kestää, ja sen blogiin saaminen kestää siis vielä kauemmin. Kappaleet ovat valmiit. Neulomisosuus oli mieluisaa, mutta tämä kasaaminen, nappilistan ja kauluksen teko vaan ei meinaa onnistua millään. Neulomisinto melkein mennyt kokonaan, kun haluaisin saada villatakin valmiiksi ja muuta en juurikaan ole aloittanut. Kekseneräinen työ valmistuu vaihe vaiheelta, pikku hiljaa. Uskon ainakin itse niin.

Välityönä tein Neiti Näpsälle kaulurin, koska vanha kauluri hukkui kouluun. Yllätys yllätys. Toisin sanoen neitin tavaroita jää tosi usein kouluun ja niitä sitten keräillään ja mietitään, että mitä jäi ja minne. Lappuja olen kirjoitellut muutaman kerran, että muistaa kaikki tuoda kotiin. No, vasta ekaluokkalainen on kyseessä, joten ei vielä voi kamalasti vaatia. Opettamista huolellisuuteen opetellaan joka päivä.

 

Lankana merinovillaa ja kasmirmerinovillaa ( muistaakseni - vyötteet ovat jo hukkuneet ). Bambupyöröillä tein, 4 mm puikoilla. Ohje Novita Syksy 2009 -lehdestä.

Pirtsakkaa Pakkaspäivää!

04.02.2012 - 11:30 / Kategoriat: Jääkoristeet

Kyllä on kylmyyttä riittänyt taas tänne Suomen maahan. Ihanaa kyllä sen puolesta, että pakastimen sulatuksen kelit ovat nyt parhaimmillaan. Lisäksi olen askarrellut muutaman ulkokoristeen. Tietysti jääjuttuja on tullut tehtyä, kun kelit suosivat sitä hommaa.

Ensinnäkin pakastimeen laitoin jo jouluna hyasintin maitopurkkiin, kun oli turhan leutoa vielä ulkona jäädytyksen suhteen. Nyt otin sen tällä viikolla pois ja hauskan näköinen koriste siitä tuli. Veden jäädyttyä hyasintti sai uuden ilmeen. Nyt ei voimakas tuoksukaan haittaa. 

Lisäksi perinteiset talven kukat, tulppaanit, saivat uuden ilmeen ulkona, kun alkoivat mennä jo huonommaksi sisällä. Laitoin nyt rengasvuokaan vettä ja tulppaanit sinne sekaan ja ei kun jäätymään pihalle. Pitsinauhoilla roikkumaan parvekkeelle ja tadam! Hauskoja koristeita talven iloksi.

p.s. Villatakki vielä valmistumassa. En mä nyt ihan kauheen nopea ole. Tänään nähdään sitten Lankasiskojen kanssa. Siitä ehkä ensi kerralla lisää.

 

Kiitos Poropeukalot !

30.01.2012 - 16:02 / Kategoriat: Herkkuja, Korut, Neuleystävyyttä, Neulottua, Saatuja lahjoja

Olipas mukava tavata tuttuja ja ystäviä viime lauantaina. Olin kutsunut Poropeukalot meille kahvittelemaan ja neulomaan. Tiedoksi, Poropeukalot on Sukkulan eli Riihimäellä olevan lankakaupan neuleporukkaa - sitä alkuperäistä. Nykyisin tästä porukasta juurikaan kukaan ei ole käynyt lankakaupassa neulomassa, joten siitä sain idean kutsua porukan yhteiseen tapaamiseen, kaikille meille sopivana aikana.

Nyyttikestimeiningillä tapasimme. Minä tarjosin kahvit, teet ja vichyt ja jokainen vieras toi jotain herkkua. Oli siinä sitten melkoinen pastasalaatti, vihersalaatti, vuohenjuustopiirakka, suolakeksejä, viinirypäleitä, tuorejuustoja, patonkia, sipsejä, oliivi-juustociabattaa, suklaamuffinseja ja mustikkapiirakkaa syötäväksi koko porukalle. Ja kukat tulivat vielä ihastukseksi. Vatsat pullollaan herkkujen jälkeen istuimme, neuloimme ja rupattelimme. Kiitos kaikille: Railille, Irikselle, Aulille, Caritalle, Pipalle, Liisalla, Terhille, Susille, Jaanalle ja Sinikalle. Toivottavasti nähdään ensi kerralla samoissa merkeissä tai muuten vaan. Tuhannet kiitokset myös tuomisista. Upea lankakassi, jonka sisältö odottaa vielä tovin, koska villatakki saatava ensin valmiiksi.

Lisäksi sain ihanan maukkaan makuista teetä. Kiitos myös siitä. Toisella kattauksella pääsimme maistelemaan sitä pienemmällä porukalla.

Alla kuva myös Neiti Näpsän tekemistä rannekoruista. Perjantai-iltana neiti keksi, että Susille ja Terhille on hänen tehtävä korut, koska he on tuoneet niin usein heille ( lapsille ) jotakin tuomista. Nytkin Susi toi karkkiaskit ( kiitos niistäkin ), joten ajatus neitiltä oli mielestäni erittäin lämpöinen. 

Tässä vielä yksi kuva keskeneräisestä villatakista, josta ollut jo mainintaa pari edellistä kertaa. Tässä toinen hiha jo meneillään, joten kyllä villatakki pikku hiljaa valmistuu. Toivottavasti seuraavassa postauksessa olisi jo kokonainen villatakki.

Hyvää alkanutta vuotta!

23.01.2012 - 21:27 / Kategoriat: ei kategorioita

PIkkuisen on ollut väliä tän päivityksen suhteen. Olen yrittänyt ahkerasti tehdä villatakkia itselleni ja tällä hetkellä puuttuu vain ekasta hihasta n. 5-10 cm ja toinen hiha kokonaan. Vähän ennen joulua jatkoin urakkaani, jota aloin viime talvena tekemään. 3mm vahvuisilla bambupuikoilla huomattavasti hitaampaa neuloa ( kun tottunut paksumpiin lankoihin ja puikkoihin), mutta tuleepahan ohuempi neuloskin. Päätin, että tää on saatava valmiiksi ennen kuin aloitan muuta käsityötä.

Viime viikonloppuna innostuin lukemaan lisäksi kirjaa. Susilta sain Debbie Macomberin Elämää ja unelmia Blossom Streetillä -kirjan ja se olikin niin hyvä, että täytyi lukea koko kirja loppuun. Olin lukenut vain n. 100 sivua aiemmin ja loput n. 300 sivua tuli luettua viime viikonloppuna. En juurikaan lue kirjoja ja nyt meni hetkessä koko kirja. Olipas ihanaa keskittyä kirjaan ja vielä kun se kertoo neulekurssilaisten elämästä. Voin suositella kirjaa todella lämpimästi.

Nyt taas käden neuleen pariin. Mukavaa alkanutta vuotta! 

p.s. ensi kerralla ehkä jo jotain kuvia

Joulua juhlittu

26.12.2011 - 19:40 / Kategoriat: Herkkuja, Joulu, Lahjoja, Neulottua, Sukat

ja muutama pakettikin saatu. Ennen kaikkea tuli kyllä ahmittua jouluruokaa ja suklaata hullun lailla ja sitten vielä tietty illalla juustoja lasten mentyä nukkumaan.

 

Ystäväni kävi aatonaattona tuomassa joulukortin ja toi minulle samalla Pentikin ihanaisen saippuan. Se on niin sopivan kokoinen meidän saippuakuppiin.

Sain mieheltäni aivan mielettömän kalliit korvakorut, jotka jäi kuvaamatta. Timanttikorvakorut, jotka eivät kyllä olleet ihan mieleiseni, joten käyn vaihtamassa ne. En olisi uskonut, että niin kalliita saan, kun vihjasin korviksista. Lisäksi sain Susilta lankaa, anopilta suklaata ja uuden joulumuumimukin, siskon lapsista valokuva-albumin, alusasuja äitiltäni ja lapsilta saatiin lisäksi yhdessä mieheni kanssa aivan ihanat kynäpurkit, prinssin ja prinsessan.

Lisäksi ennen joulua tuli tehtyä vielä yhdet sukat Pikku Herran hoitotätin tytölle.

Nyt olen pitkästä aikaa jatkanut villtakkia itselleni. Toivon, että tulevan talven aikana se valmistuisi.

Pikkujoulut Lankasiskojen kanssa

Olimme hyvien ystävieni Lankasiskojen kanssa yhdessä viettämässä pikkujouluja Riihimäen Asema X -ravintolassa viime torstaina. Ruoka oli taas todella maukasta, seura aivan loistavaa ja pikkujoululahjat todella onnistuneet. Kiitos paljon teille siskoseni ! Ehkä tästä tulee perinne. Ensiksi kuvassa on saamani pikkujoululahja, joka sisälsi jouluisen piparisaippuan ja punavalkosävyisen keittiöpyyhkeen. Kiitos Susille käytännöllisestä ja jouluisesta paketista. Susi antoi lisäksi kaikille vielä joululahjat, jotka saa avata tietenkin vasta aattona. Ihanaa, kun on edes yksi paketti, jonka sisältöä ei itse tiedä (tämä tonttu kun on hoitanut pakettihommat tässä huushollissa pääasiassa).

Lisäksi Susi halusi antaa meidän muksuille omat pikkujoululahjat, ja toi lahjat lapsille aivan itse syöminkien jälkeen. Ne olivat aivan meidän lasten näköiset kukkarot ja sisällä kummassakin oli vielä 2 euron kolikot. Vinkkinä lukijoille: voit käydä itsellesikin hankkimassa kukkaron mintunkastyot.blogspot.com .

Susi sanoi, että lapset saavat ostaa rahoilla mitä haluavat ja Pikku Herra suunnittelikin heti, että mennään BR-leluun ostoksille seuraavana päivänä. Rahan arvon tuntemus vielä vähän huono, joten suunnitelmat olivat valtaisat aluksi. Neuvottelun jälkeen päätyivät, että ostavat rahoilla karkkia. Ensin Neiti Näpsän saalis...

Ja sitten Pikku Herran saalis. Huom! Tarkalle meni rahat: Pikku Herralle jäi rahaa 0,10 e ja Neiti Näpsälle 0,05 e. 

Jotain on tullut neulottuakin. Yllätys yllätys, sukat. Nämä päätyvät syntymäpäivälahjaksi Valkeakoskelle ystävälleni. Punainen väri tuo minulle ainakin niin joulun tuntua! Tänään ehkä laitetaan lasten kanssa joulukuusi olohuoneeseen ja loput koristeet sitten siivoilujen jälkeen. Jouluruokasuunnitelmatkin aloitettava pikkuhiljaan. Onneksi anoppi on tehnyt jo laatikot, nam!

Löysin muutaman mukavan ostoksen Pompotista, www.pompoti.fi/ ennen pikkujouluihin menoa. Mailegin tonttu, korkeus n. 15 cm (jota olen halunnut jo pitkään, mutten ole raaskinut ostaa ja nyt oli -20% alennuksessa) ja Mailegin kangaskassi. Lisäksi Susi toi minulle uudet bambupyöröt Karnaluksista, 50 cm pituudeltaan.

Lopuksi vielä kuva Neiti Näpsän tekemästä tyynystä. Se tuli koulusta kotiin pari viikkoa sitten. Muut kuvamataidontuntien taidonnäytteet saapuivat eilen ja niitä olikin melko paljon.

Pipareita itsenäisyyspäivän kunniaksi

06.12.2011 - 22:19 / Kategoriat: Herkkuja, Joulu, Lasten puuhasteluja, Leipomuksia, Neulottua, Sukat

Taas tänä vuonna oli aika tehdä itsenäisyyspäivän tienoilla pipareita. Ainakin eka satsi on nyt saatu tehtyä ja myös koristeltua. Komiat tuli taas ja herkulliset myös. Kaupan piparitaikina ja ranskalaiset pastillit koristeina.

Kuvan alimmaiset piparit menivät "Pipsa-tontulle" joulupukille menevien kirjeiden mukana. "Pipsa-Tonttu" kävi sitten ne hakemassa tänä iltana pois lasten nukkumaan menon jälkeen ja lupasi toimittaa kirjeet Joulupukille.

Itselleni sain tehtyä joulunpunaiset sukat aiemmin, mutta ne menivät parin muun sukkaparin kanssa Pikku Herran hoitotädeille pikkujoululahjoiksi. Nyt kuitenkin nämä punaraitaiset sukat ovat päätyneet omaan jalkaan ja pysyvätkin. Ihan vahingossa osuivat raidatkin kohdilleen. Hassua sinäänsä, koska ajattelin, että saavat mennä miten menevät.

Vielä yksi kuva pintakuviosta. Lankana Novitan 7 Veljeksen Raita -lanka, aiemmilta vuosilta, jota löysin lankavarastostani. 

 

Äitini oli käymässä ja sain häneltä aivan ihanat violettisävyiset sukat. Kiitos niistä! Lisäksi saatiin kerittyä ontelokudetta minulle vyyhdeistä keriksi, jotta saisin virkattua maton itselleni. Ajattelin Kauhavan Kangasaitan ohjeella yrittää tehdä sellaista. Katsotana mitä syntyy. Ontelokude on odottanut varmaan kolme vuotta jo vaatehuoneessa muovikassissa, mutta ehkä nyt siitä syntyy jotain.

Mukavaa pikkujouluaikaa ja tunnelmalista joulunodotusta kaikille lukijoille tämän tonttukynttiläasetelman myötä!

Joulukorttitehtailua

19.11.2011 - 11:56 / Kategoriat: Askarreltua, Huivit, Joulu, Kortit, Neulottua, Päähineet

ja vähän neulomuksia. Sellaisia puuhasteluja tässä ollut viime aikoina. Tänään sain kortit tehtyä, mutta tekstien kirjoitukset vielä uupuvat. Hyvänä apuna kuusien tekemiseen käytin vanhaa suomi-ruotsi-suomi -sanakirjaa.

Aiemmin sain tehtyä jo Pikku Herralle pitsibaktushuivin HjerteGarnin Vidal Alpaca ( superwash baby alpaca ) -langasta.

Niin ihanan pehmoista lankaa, ettei varmasti kutita meidän jätkää. Kauluria olisin halunnut tehdä, mutta huivi tuli tilaukseen.

Lisäksi sain valmiiksi myös pikkusysterille joulupakettiin pipon ja aiemmin tehty tuubihuivi tulee tämän kaveriksi. Lankana Novitan Crystal. Pikkuisen oli haastetta itse kuvata pipoa, mutta tuli nyt jonkinlainen kuva.

Lisäksi ostin Teeteen Taiga-lankaa toista samanlaista pipoa varten, jotta systerin mies saa myös samanlaisen pipon. Lanka oli vyyhtinä, mutta sain sen valmiiksi jo kerittyä eilen.

 

Pyhäinpäivänä

05.11.2011 - 22:44 / Kategoriat: ei kategorioita

olen ollut ja vähän puuhastellut. Pyhän kunniaksi käytiin koko perhe Hesburgerissa syömässä ja nautittiin television ohjelmista. ABC:lta sain ostettua miehelleni isäinpäivälahjan ( tosin mieheni itse sen valitsi ), kirjan. Lisäksi löysin yhden pukinkontin täytteen. Pukinkontin täytteestä puheenollen, tässä kuva yhdestä tekeleestä, tai oikeastaan sen pintaneuleesta. Paksusta langasta eli Novitan Crystalista neuloin tuubin ja pipoa vielä suunnitellaan. Ohjeen otin uusimmasta Novita-lehdestä, Talvi 2011. Pikku systerin kanssa juttelin neuletarpeista ja tällaisesta oli puhetta. Toivottavasti se on passeli. Joulun aikaan sitten sen kuulee.

Lisäksi valmistui alkuviikosta itselleni raikkaan mustan värinen pitsibaktushuivi. Tää kun on se perusväri, jota voi pitää kaikkien vaatteiden kanssa. Kuva vähän heikko, kun sisällä kuvattu ilta-aikaan.

Ja lähikuva pitsineuleesta.

Lisäksi kuva viime viikonloppuna löydetystä Pentikin omenapiparimuotista, joka jäi viime postauksessa kuvaamatta. Koko on noin kämmenenkokoinen ja siitä saa melkoisen hyvän kokoisia pipareita tehtyä ja vaikka ystäville viemisiksi.

Ai niin, ja tänään löysin Kultakeramiikasta pyöröpuikoille erittäin passelin rasian. Nyt kaikki pyöröt mahtuvat olemaan sulassa sovussa eivätkä kaapelit mene pahastai mutkalle.

Pyhäinpäivän illallisen jälkeen lähdimme lasten, anopin ja hänen miehensä kanssa käymään hautausmaalla. Jo perinteeksi muodostunut pyhäinpäivän kynttilänvienti hautausmaalle on aivan mieletön kokemus. Kynttilämeri valtaa koko hautausmaan ja saa kunnioitettavan tunnelman kaikkia kuolleita kohtaan. Hautausmaalla tulee aina jotenkin kovin sanaton olo.

Hautausmaalla käynnin aikana muotoutui taas kerran edesmenneistä ihmisistä mielenkiintoinen keskustelu Neiti Näpsän kanssa. Hän oli korvat höröllään ja kyseli ja kuunteli ja jutteli aiheesta todella asiallisesti. Onneksi sain ilmeisestikin annettua tyhjentäviä vastauksia, koska kysely ei jatkunut loputtomiin. Samalla reissulla neitin lukemisharjoitukset jatkuivat, kun hän luki hautakivistä sukunimiä. Mieleenpainuva ilta varmasti myös lapsille.

Enkeleitä toivon jokaisen elämään ja hautausmaan muurinkivien välissä olevan enkelin myötä Hyvää Pyhäinpäivän yötä.

 

Kätevä-messut ja korutehtailua

30.10.2011 - 17:16 / Kategoriat: Helmeilyjä, Neuleystävyyttä, Ostoksia

Tänään kävin lankasisko Terhin ja Miro-vauvan kanssa Hämeenlinnassa Kätevä messuilla. Mukavasti käsitöitä, leppoisa tunnelma, koska aamu kymmeneltä oli tosi vähän porukkaa liikenteessä, ja tietenkin hyvä seura. Miro oli todella kiltisti ja me saatiin nauttia messujen annista. Lisäksi messuille oli vapaa pääsy, ja rahaa jäi hyvin lounaaseenkin Verkatehtaan kahvilassa.

Tietysti sieltä tarttui mukaan jotain ja runsaasti ideoita. Kallein ostokseni oli ehdottomasti kettulapaset ja kettuavaimenperä. Ne ostin JuliArtilta, www.juliart.fi/ . Näin suloisia ja käytännöllisiä lapasia en ole nähnyt koskaan, sisäpuolella on kangas, joten tuulikaan ei mene läpi. Lisäksi, kun en itse lapasia tee, niin nämä osuivat naulankantaan. Ostin myös maatuskanappeja Hendersonin Helmeltä, www.hendersoninhelmi.fi/ , muutaman korutarvikkeen ja karkkia, namskis. 

Sitten vielä korutehdas käynnistyi tänään messuilun jälkeen ja sain aikaiseksi muutaman korun. Charlotasta ostetuista helmistä tuli itselleni korusetti vähän jouluakin ajatellen.

Ruskeakorusetti on myös Charlotan helmistä tehty. Metalliset välihelmet on ostettu Tallinnasta.

Ja lisäksi pari rannekorua Värinapista ostetuista helmistä. Nämä ja ylemmät saattavat päätyä työkavereilleni.

Niin ja lisäksi mieheni tekemä rannekoru Neiti Näpsälle. Kyllä miehelläni on silmää tehdä musiikin lisäksi korujakin.

 

Ja Pikku Herran tekemä rannekoru itselleen. Väri vihreä kun on lempiväri, niin mitä korulta voi muuta toivoa.

 

Kiitos paljon messuseurasta ja nähdään viikon päästä!

Halloween ostostellen

29.10.2011 - 15:40 / Kategoriat: ei kategorioita

Lähdin tänään puolen päivän aikaan käymään Hyvinkäällä. Menin sinne, koska kuulin uudesta lasten vaate- ja tavarakirppiksestä. Kts. linkki tästä: ahakuttikatti.palvelee.fi/ . Miellyttävästi sisustettu ja hyllyissä tavarat mukavasti nähtävillä. Jotain löysin myös meidän mukuloille, vaikka ovat jo vähän isompia ( 5 ja kohta 7 vuotiaat ) lapsia. Eniten oli ihan pienten lasten vaatteita myynnissä.

Seuraavaksi suuntasin Tiimariin ostamaan tarvikkeita Neiti Näpsän synttäreille. Iso kasa löytyi kaverilahjajuttuja ( kynät ja Hello Kitty -purkkaa sekä kakkukoriste ). Sitten menin Hyvinkään ompelukonekeskukseen www.ompelukonekeskus.fi/ . Sieltä en kyllä tällä kertaa löytänyt mitään. Sitten seuraava kohde oli Pentik www.pentik.com . Sieltä matkaan mukaan tarttuivat isot sydän ja omena piparimuotit ja muutama roikkuva enkeli. Ne jäi kuvaamatta, mutta löytyvät varmaan nettisivuilta.

Sitten menin Askartelukauppa Värinappiin, www.varinappi.fi/index.html . Sieltä löysin Hello Kitty -servettejä ja puuhelmiä. Tuolta suuntasin vielä Sisustusliike Villa Sandraan, www.villasandra.fi/palvelut.php , josta löytyi ideoita mm. uuteen ovikylttiin. Siitä lisää tuonnempana.

Viimeinen putiikki oli Käsityökauppa AnnLiis Arté, www.annliisarte.com/ . Sieltä matkaan tarttui HjerteGarnin Alpakka-lankaa Pikku Herran kauluriin. 

Näin siis tämä lauantai leppoisasti yksin kierrellen mieluisissa putiikeissa ja huomenna Hämeenlinnaan myynti- ja markkinointi tapahtumaan Verkatehtaalle. Sieltä ideoita hakemaan Terhin ja vauvan kanssa. Hyvää Halloweenia kaikille ! 

 

Syysloma ja käsitöitä

Mistähän alkaisi, hmmm... No, loma alkaa olla lopuillaan ja tässä tulee reissutarina käsitöiden parissa.

Olimme lasten kanssa Jyväskylässä sukuloimassa ja oli mukavaa rentoutua ja viettää lasten kanssa aikaa yhdessä. Kiitos yökyläpaikoista äidin ja siskon luona sekä terveiset nyt heti aluksi kaikille!

Sukkia tälläkin reissulla valmistui. Punaiset sukat sain tehtyä reissussa Novitan 7veikasta tutuilla 3,5 mm bambusukkapuikoilla. Saattavat tulla omaan käyttöön, tai se oli ainakin alunperin tarkoitus. En vielä niitä alkanut käyttää, jos vaikka pukinkontin täytettä tarvitsen.

Lisäksi aloitin samalla mallilla luumun värisestä Novitan 7 veikasta sukat reissussa. Ja samoilla 3,5 mm puikoilla. Sukat muuten valmistuivat tänä iltana ja menevät lahjaksi ( vielä ei voi paljastaa enempää ). 

Sitten kävimme viime maanantaina Jyväskylän Laajavuoren kylpylässä uiskentelemassa äitini, Neiti Näpsän ja Pikku Herran kanssa. Siellä oli pieni myymälä, josta bongasin itselleni uuden kukkaron. Mietinkin tuossa jokin aika sitten, että uusi lompankon korvike olisi hyvä vanhan n. 5-10 vuotta vanhan tilalle. Olen onnellinen uudesta käsityöaiheisesta rahapussista.

Uiskentelun jälkeen kävimme Jyväskylän käsityökaupoissa. Toisesta otin kuvan eli Pikkulinnasta, www.pikkulinna.fi/index.php . Upea lankameri, kiitos kuvausluvasta ja mukavaa oli löytää haluamaansa lankaa. Täällä käyn kyllä uudestaan... Titityyssäkin, www.titityy.fi , kävin äitini kanssa, mutta puhelin oli silloin varattu lapsilla pelikoneena, joten kuva jäi ottamatta.

Löysin tosiaan haluamaani lankaa eli TeeTeen Primaveraa, värinä musta. Ankee väri, mutta niin sopiva kaikkien vaateiden kanssa. Tästä langasta tulee itselleni pitsibaktus-huivi, joka pääsee seuraavaksi puikoille.

Ennen lomaa valmistui PIkku Herralle pipo Katian Inca-langasta. Sen ostin kesällä Tallinnasta ja nyt alkaa pipojen tarve lisääntyä. Ensin meinasi pipon korkeus olla liian matala, joten pari kertaa purettuani ( lomareissun jälkeen ), sain piposta passelin.

Jyväskylästä tullessamme kotiin, pysähdyimme Hartolassa Charlotta askartelukaupassa, www.charlotta.fi . Aivan mieletön paikka ja kassi tuli täyteen helmiä, kortteja ja muuta askartelutarviketta. Näistä on hyvä toteuttaa vaikka mitä. Joulukorttitarvikkeita lähdin hakemaan, mutta vähän muutakin tarttui matkaan.

Tänään sitten saimme Neiti Näpsän kanssa askarreltua osasta tarvikkeista synttärikutsukortteja. Pikku Herra oli luurankobileissä, iskä bändinsä keikalla ja me tytöt askarreltiin. Oli selvä suunnitelma ja niin nämä syntyivät.

Lankasiskojen tapaaminen 16.10.2011

16.10.2011 - 17:40 / Kategoriat: Neuleystävyyttä, Neulottua, Sukat

Voi sentään, oli kivaa taas nähdä neuleystäviä ja rupatella lepposia ja vähän herkutellakin. Kaikki oli koolla ja vähän lapsellisesti oltiinkin yhdessä, kun meidän muksujen lisäksi oli Marjan ja Terhin pojat mukana. Isommat pojat leikkivät keskenään ja Terhin koiruuden kera, joka oli myös naatiskelemassa kyläilystä.

Tässä alla tuomiset mitä sain siskoilta: Marjan omalta pellolta saatua vehnäjauhoa, Susilta Janne-lankaa ja lapsille puuha/karkkipussit (jotka avattiin heti, eikä niitä keritty kuvata laisinkaan) ja Terhi toi komian kanerva vai calluna-asetelman. Kiitos kovasti kaikille.

Alla myös yhdet palmikkopolvisukat, joissa 7 veikka ollut lankana ja puikot 3,5 mm bambusukkapuikot. Nämä menevätkin lasten uimakaverin äidille.

 

Pantahuivi Neitille

11.10.2011 - 09:10 / Kategoriat: ei kategorioita

Tässä pantahuivista kuvia, joka valmistui viime viikolla. Viikon verran on ollut Neiti Näpsällä käytössä ja kuulemma on lämmin. Ohje on otettu Kotiliedestä nro 16 / 2011.  Lankana löysin omista varastoista Online Linie 155, supercool ( 100% merinovillaa ) ja puikkoina bambut, resori 3mm pyöröillä ja muuosa 3,5 mm pyöröillä. Alla kuva laakana, jotta näkyy minkä mallinen pantahuivi on.

Sitten kuva virkatusta reunuksesta.

Ja sitten vielä Neiti Näpsän päässä.

Tälläkertaa valmistui Pipo

27.09.2011 - 21:32 / Kategoriat: Neuleystävyyttä, Neulottua, Päähineet

Tässä Tekstiiliteollisuuden ohjeella tehty pipo. Käy katsomassa www.tekstiiliteollisuus.fi ja sieltä ohjeet, asusteet ja luonnonvalkoisella langalla tehty pipo ja kauluri. Lankana käytin itse Novitan Keloa ja puikot 9 mm pyöröpuikko. Ostin uudet puikot, tai oikeastaan kahdetkin ( myös 3,5 mm ) pipopuikot. Nämä paksummat olivat siis sopivat tälle langalle. Nopeasti valmistuu, kun lanka on näinkin paksua. Neiti Näpsä oli tällä kertaa mallina. Pipo jäi omaa laatikkoon. Saa nähdä kuka sitä ekaksi perheessä kerkiää talven tullen käyttämään.

Kiitos myös lankasiskoille! Oli tosi ihanan leppoisa ja antoisa tapaaminen Susilla viime sunnuntaina. On se vaan niin, että rauha ja hyvä seura tekee neulomisestakin vielä mukavampaa. Sain kuvan myös otettua Susin lampaista. Koko katras taas paikalla, kun palasivat kesälaitumilta omaan kotiin. Terkkuja koko laumalle ja kiitos terapeuttisesta rapsutushetkestä.

P.S. Susin luona tein punaisia villasukkia, jotka myös valmistuivat, mutta kuva jäi ottamatta. Tosin pari postausta sitten, oli kuvissa samanlaiset tummanpunaisesta Novita 7veljes -langasta tekemäni sukat. Tämä pari sukkia menee työkaverilleni.