Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Pipareita itsenäisyyspäivän kunniaksi

06.12.2011 - 22:19 / Kategoriat: Herkkuja, Joulu, Lasten puuhasteluja, Leipomuksia, Neulottua, Sukat

Taas tänä vuonna oli aika tehdä itsenäisyyspäivän tienoilla pipareita. Ainakin eka satsi on nyt saatu tehtyä ja myös koristeltua. Komiat tuli taas ja herkulliset myös. Kaupan piparitaikina ja ranskalaiset pastillit koristeina.

Kuvan alimmaiset piparit menivät "Pipsa-tontulle" joulupukille menevien kirjeiden mukana. "Pipsa-Tonttu" kävi sitten ne hakemassa tänä iltana pois lasten nukkumaan menon jälkeen ja lupasi toimittaa kirjeet Joulupukille.

Itselleni sain tehtyä joulunpunaiset sukat aiemmin, mutta ne menivät parin muun sukkaparin kanssa Pikku Herran hoitotädeille pikkujoululahjoiksi. Nyt kuitenkin nämä punaraitaiset sukat ovat päätyneet omaan jalkaan ja pysyvätkin. Ihan vahingossa osuivat raidatkin kohdilleen. Hassua sinäänsä, koska ajattelin, että saavat mennä miten menevät.

Vielä yksi kuva pintakuviosta. Lankana Novitan 7 Veljeksen Raita -lanka, aiemmilta vuosilta, jota löysin lankavarastostani. 

 

Äitini oli käymässä ja sain häneltä aivan ihanat violettisävyiset sukat. Kiitos niistä! Lisäksi saatiin kerittyä ontelokudetta minulle vyyhdeistä keriksi, jotta saisin virkattua maton itselleni. Ajattelin Kauhavan Kangasaitan ohjeella yrittää tehdä sellaista. Katsotana mitä syntyy. Ontelokude on odottanut varmaan kolme vuotta jo vaatehuoneessa muovikassissa, mutta ehkä nyt siitä syntyy jotain.

Mukavaa pikkujouluaikaa ja tunnelmalista joulunodotusta kaikille lukijoille tämän tonttukynttiläasetelman myötä!

Susi kirjoitti 07.12.2011 - 13:31
Ihanat sukat :) Toi tonttuasetelma on kyllä veikeä :D
Satu kirjoitti 07.12.2011 - 16:01
Aivan ihana punapunaraitasukat, tuo malli on niin hyvä.Minunkin neulomosta niitä jo monet syntyneet.Tuo tonttu kynttilä teline on aivan ihana.
Annika kirjoitti 08.12.2011 - 08:59
Oi kuinka kauniit sukat :)
Katjuska kirjoitti 10.12.2011 - 09:07
Kiitos kommenteista.

Susi: toi kynttiläjuttu oli loistava ostos, kiitos siitä vielä.
Satu: Punapunaraitaa olis voinu tehdä enemmänkin näin joulun alla, mutta sitä ei taida saada enää.
Annika: kiitos sinullekin.
Susi kirjoitti 15.12.2011 - 07:22
Tota punaista Raita-lankaa oli ainakin vielä Karnaluksissa, että jos on Tallinnaan asiaa, niin sieltä kannattaa katsoa...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code