Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Joulua juhlittu

26.12.2011 - 19:40 / Kategoriat: Herkkuja, Joulu, Lahjoja, Neulottua, Sukat

ja muutama pakettikin saatu. Ennen kaikkea tuli kyllä ahmittua jouluruokaa ja suklaata hullun lailla ja sitten vielä tietty illalla juustoja lasten mentyä nukkumaan.

 

Ystäväni kävi aatonaattona tuomassa joulukortin ja toi minulle samalla Pentikin ihanaisen saippuan. Se on niin sopivan kokoinen meidän saippuakuppiin.

Sain mieheltäni aivan mielettömän kalliit korvakorut, jotka jäi kuvaamatta. Timanttikorvakorut, jotka eivät kyllä olleet ihan mieleiseni, joten käyn vaihtamassa ne. En olisi uskonut, että niin kalliita saan, kun vihjasin korviksista. Lisäksi sain Susilta lankaa, anopilta suklaata ja uuden joulumuumimukin, siskon lapsista valokuva-albumin, alusasuja äitiltäni ja lapsilta saatiin lisäksi yhdessä mieheni kanssa aivan ihanat kynäpurkit, prinssin ja prinsessan.

Lisäksi ennen joulua tuli tehtyä vielä yhdet sukat Pikku Herran hoitotätin tytölle.

Nyt olen pitkästä aikaa jatkanut villtakkia itselleni. Toivon, että tulevan talven aikana se valmistuisi.

Pipareita itsenäisyyspäivän kunniaksi

06.12.2011 - 22:19 / Kategoriat: Herkkuja, Joulu, Lasten puuhasteluja, Leipomuksia, Neulottua, Sukat

Taas tänä vuonna oli aika tehdä itsenäisyyspäivän tienoilla pipareita. Ainakin eka satsi on nyt saatu tehtyä ja myös koristeltua. Komiat tuli taas ja herkulliset myös. Kaupan piparitaikina ja ranskalaiset pastillit koristeina.

Kuvan alimmaiset piparit menivät "Pipsa-tontulle" joulupukille menevien kirjeiden mukana. "Pipsa-Tonttu" kävi sitten ne hakemassa tänä iltana pois lasten nukkumaan menon jälkeen ja lupasi toimittaa kirjeet Joulupukille.

Itselleni sain tehtyä joulunpunaiset sukat aiemmin, mutta ne menivät parin muun sukkaparin kanssa Pikku Herran hoitotädeille pikkujoululahjoiksi. Nyt kuitenkin nämä punaraitaiset sukat ovat päätyneet omaan jalkaan ja pysyvätkin. Ihan vahingossa osuivat raidatkin kohdilleen. Hassua sinäänsä, koska ajattelin, että saavat mennä miten menevät.

Vielä yksi kuva pintakuviosta. Lankana Novitan 7 Veljeksen Raita -lanka, aiemmilta vuosilta, jota löysin lankavarastostani. 

 

Äitini oli käymässä ja sain häneltä aivan ihanat violettisävyiset sukat. Kiitos niistä! Lisäksi saatiin kerittyä ontelokudetta minulle vyyhdeistä keriksi, jotta saisin virkattua maton itselleni. Ajattelin Kauhavan Kangasaitan ohjeella yrittää tehdä sellaista. Katsotana mitä syntyy. Ontelokude on odottanut varmaan kolme vuotta jo vaatehuoneessa muovikassissa, mutta ehkä nyt siitä syntyy jotain.

Mukavaa pikkujouluaikaa ja tunnelmalista joulunodotusta kaikille lukijoille tämän tonttukynttiläasetelman myötä!

Joulukorttitehtailua

19.11.2011 - 11:56 / Kategoriat: Askarreltua, Huivit, Joulu, Kortit, Neulottua, Päähineet

ja vähän neulomuksia. Sellaisia puuhasteluja tässä ollut viime aikoina. Tänään sain kortit tehtyä, mutta tekstien kirjoitukset vielä uupuvat. Hyvänä apuna kuusien tekemiseen käytin vanhaa suomi-ruotsi-suomi -sanakirjaa.

Aiemmin sain tehtyä jo Pikku Herralle pitsibaktushuivin HjerteGarnin Vidal Alpaca ( superwash baby alpaca ) -langasta.

Niin ihanan pehmoista lankaa, ettei varmasti kutita meidän jätkää. Kauluria olisin halunnut tehdä, mutta huivi tuli tilaukseen.

Lisäksi sain valmiiksi myös pikkusysterille joulupakettiin pipon ja aiemmin tehty tuubihuivi tulee tämän kaveriksi. Lankana Novitan Crystal. Pikkuisen oli haastetta itse kuvata pipoa, mutta tuli nyt jonkinlainen kuva.

Lisäksi ostin Teeteen Taiga-lankaa toista samanlaista pipoa varten, jotta systerin mies saa myös samanlaisen pipon. Lanka oli vyyhtinä, mutta sain sen valmiiksi jo kerittyä eilen.

 

Joululahjoja

29.12.2010 - 21:43 / Kategoriat: Huovutusjuttuja, Joulu, Neulottua, Sukat

Tässä muutama kuva lasten joululahjoista ja vähän omistakin. Äitini oli onneksi kerinnyt taas tehdä lapsille sukat ja Neiti Näpsän lapaset tulivat heti joulun jälkeen. Lankana on Teeteen monivärinen Pallas-lanka. Ihana sukkalanka, josta tulee kertakaikkisen kaunis raitakuvio. Mustat ja siniset sukat ova Pikku Herralle ja punasävyiset tietysti Neiti Näpsän.

Tässä vielä lähikuva raitakuviosta.

Sitten lapsille oli paketissa myös huovutetut tossut. Vihreät on minun tekemät. Käytin niissä lankana Schachenmayrin Wash + Filz - it ! -lankaa kaksinkertaisena ja menekki oli n. 100 g. Puikot 8 mm. Vaaleanpunaiset ovat Susin tekemät. Langasta en tiedäkään mitä se on.

Itse sain lahjaksi ihanan pyjaman. Paita on kokonaan punainen ja housut punaruudulliset.

Lisäksi sain ihan omasta vinkistäni Kalevala Korun Talon sydän -korun. Kiitos kuuluu lahjoista pääasiassa rakkaalle miehelleni ja myös anopilla.

Kiitos kaikille tontuille ja erityiskiitos isälleni, joka toimi joulupukkina.

Joulu saapui jokaiselle, lapselle ja aikuiselle...

25.12.2010 - 21:20 / Kategoriat: Joulu

Joulupäivää vietetty anoppilassa ja eilinen aatto meni ihan kotosalla. Joulu saapui ja on tuntunut mukavan rauhalliselta, tunnelmalliselta ja kiva on ollut nähdä rauhallisuus myös lapsissa. Pipsa-tontun viimeinen paketti tuli eilen aamulla. Kirjoja pino lapsille ja ne toimivatkin mukavana viihdykkeenä.

Aattona Pikku Herra kyseli muutaman kerran, et milloin pukki tulee. Mutta kun sanoin vain, et illalla, tyytyi hän vastaukseen. Pukki tuli illalla ja toi sopivan määrän paketteja. Jokaiselle jotakin ja lapsille tietysti vähän enempi. Suosittuja olivat kaikilla pyjamat, siis minulla ja lapsilla ja tietysti lelut. Myös huovutetut tossut olivat mieluisat ja pääsivät heti illalla lapsien jalkoihin. Aamua ne odottavat aina sängyn vieressä (Pikku Herra varsinkin tarkka asiasta). Itse sain pyjaman lisäksi ihanan Kalevala korun - Talon sydän (pienen version), sukkapuikot (Knit Pro), kirjan ja alusasun. Olinpa hiukan ylpeä mieheni tekemistä ostoksista ja todella yllättynyt. Nyt voinkin jo paljastaa, että sain Sinikalta viime lauantaina hauskan valovirkkuukoukun. Pikku Herra tuumaskin, et se näkyy pimeässä eli äiti voi virkata siis ilman valoja, jeee.

Kiitokset vielä Lankasiskoille, joiden kanssa vietimme viime maanantaina Asema X -ravintolassa mukavan leppoisaa iltaa syöden hyvässä seurassa. Nämä olivat pieni muotoiset pikkujoulut ja alla kuva pikkujoulupaketin sisällöstä, jonka sain (saippua, minipyyhe, huovutettu lehti ja mielenkiintoista hamppulankaa. Hyviä Joulupäiviä kaikille lukijoille !

Joulu tuntuu nenussa ja joulu tulee massuun

18.12.2010 - 21:07 / Kategoriat: Joulu, Jääkoristeet, Korut, Neuleystävyyttä

Piparintuoksussa kirjoittelen, ja pian on 4. adventti. Aika pian se joulu on ja ihan jo kohta ovella. Avaa siis ovesi ja anna joulun tulla nenuusi ja massuun. Nämä riimitelmät on muutamista laulunsanoista (laulun nimiä en enää muista).

Me lasten kanssa tämän päivän päätteeksi leivoimme jo kolmannen kerran pipareita. Koristelut odottavat huomisaamuun ja samoin joulusiivousta teemme huomenna. Tämä päivä onkin ollut aivan mielettömän tunnelmallinen ja iloinen. Tuttujen neuleystävieni kanssa vietimme pikkujoulua (aamusta klo 9 alkaen) ja hetkestä syntyikin jouluherkkujen nelituntinen. Kiitokset kuuluvat ystävälleni Sinikalle ja lankasiskoille. Olet Sinikka paras emäntä ikinä! Lankasiskojeni seuraan haluan aina palata. Alla tunnelmia kuvina Sinikan joulusta ja meidän pikkujouluista.

Jouluruusu viemiseksi meiltä lankasiskoilta.

Kattaus oli kertakaikkisen täydellinen ja servetti oli laitettu pieneen piparimuottiin. Ihana idea. Tuota käytän minäkin, kun löydän sopivat muotit.

Terhin tekemä "heittotähti". Tähän odotan ohjetta ja käytän ideaa ensi jouluna. Tämän joulun askartelut alkavat olla jo tehtynä, samoin neulomukset. Pikku Herra innostuu "heittotähdestä" aivan varmana. (Ideana on tehdä leveämmästä lahjanarusta kuvan mukaisia tähtiä, joita voi heittää joulukuuseen. Tähden vieressä on pikkulusikka - näkyy tähden koko. Eli leveämmästä narusta tulee isompi ja sopivampi tähti kuuseen heitettäväksi.)

Vanha Rouva Muotin ikuistin vielä omaan kuvaan. Tuollaisen haluaisin itsellenikin, uudet muotit ovat eri kaliperia kuin vanhat.

Ja komia pariskunta vahtimassa jouluvieraita hyllyn reunalla. Luulen, että nämä voisivat olla ulkomailta tulleita, mutta unohdin kysyä niiden tarinan. Täytyy siis tarkistaa ensi yhteydenpidossa.

Sitten kuulin Sinikalta, että Nurmijärven keskustassa (olimme siis aivan liki vierailemassa) on aika uusi käsityökauppa. Kummasti se jäi mieleen ja kas kummaa, kolme naista suunnistivat ennen kello kahta Nurmijärvelle 2Hands käsityöliikkeeseen. Mukaan täältä putiikista jäi Wash+Filz-it! -lankaa 3 vihreää kerää. Lanka päätyy todennäköisesti huopatossujen tekoon. Alla muutama kuva ideoista, joita sieltä sain.

Meillä kotona samanlainen kello, joka saattaa saada samantyyppisiä koristuksia joskus, tai sitten ei.

Nämä hiirulaiset olisi helppo toteuttaa vaikka vanhoista villasukista. He kuuluvat hernepeppuperheseen (eli keskiosassa on sisällä herneitä, ja siksi tämä nimitys - oma keksimä kyllä).

Ja tuo koristus saattaa päätyä joku kerta omaan oveemme. Vastaavaa kuin fanttilanka ostin jo, ja muut koristukset löytyvät todennäköisesti kotoa omasta varastosta.

Sitten kävimme myös viereisessä maalaisromanttisessa puodissa. Sen nimeä en valitettavasti muista. Moninaisten Joulupuotiin menimme vielä käymään ja sieltä mukaan tarttui muutama joulukoriste.

Paluumatkalla poikkesin vielä Hyvinkään Taito-kaupassa. Sieltä sainkin mukavia pikkutuomisia ehkä pikkujoulupakettiin tai sukuloimaan mennessä. Hmmm... täytyy tuumata.

Alla vielä kuva "joulukukastani", joka tuli Jyväskylästä isosiskolta. Tuhannet kiitokset ja lämpimät terveiset kaikille.

Niin ja vielä pari juttua, onhan tässä kerrankin tullut raapusteltu pitemmät jorinat. Pikkusysterille lähti paketissa eilen pitkät palmikkosukat. Ne kun olivat lahjatoiveissa, mutta kuva jäi ottamatta. Lisäksi aiemmin vein jo hänelle korun, joka toivottavasti päätyy käyttöön. Samanlaisia koruja tein yhden kaulakoruksi ja kolme rannekorua, ja niidenkin kuvat jäi ottamatta.

Jos jostain syystä en kerkiä ensi viikon aikana enää raapustelemaan jorinoitani, niin haluan toivottaa kaikille lämpöistä ja rauhallista joulun aikaa! Nauti läheisiesi kanssa leppoisa joulu. Anna joulun tulla massuun asti.

Alla vielä kuva joulutähdestä, joka päätyi myös "jäihin". Hyvä niin, koska pakkanen oli puraissut kukkaa kukkakaupasta kotiin tullessa ja se pudotti lehtiä aivan koko ajan. Mieheni kuitenkin keksi, että se pitää pakastaa pian. Kiitos kultani tämä oli loistava idea taas kerran ja saan nauttia siitä vielä niin kauan kuin pakkasia riittää.

LEVOLLISTA JOULUA!

Linnuille ja oraville jouluherkkua ja jääsydänkoristeita

13.12.2010 - 20:44 / Kategoriat: Joulu, Jääkoristeet

Toivottavasti tämä herkullinen linnuruokakakku on maistuva pienelämille. Löysin uusimmasta Kotivinkki-lehdestä ihanan linnuruokakranssin ohjeen ja pakkohan se oli toteuttaa.

Mieheni haki kaupasta tarvikkeet (kookosrasvaa 500 g, auringonkukansiemeniä ja murskattuja maapähkinöitä) ja saatiin Pikku Herran kanssa tehdä kranssi parvekkeelle. Tosin täytyy vielä miettiä, jos sen laittaisi vaikka aidan reunaan, jottei parveke likaantuisi linnunkakasta. Aidan reunasta sitä paitsi oravatkin löytäisivät sen paremmin ja uskaltaisivat tulla sinne herkuttelemaan. Toivon tämän kranssin myötä, että näin lumisena talvena linnut ja oravat saisivat pikkuisen helpommin ruokansa.

Sydänjääkoristeitakin tuli tehtyä lisää. Nämä onnistuivat vielä paremmin kuin eka. Vähän olen ylpeä komeista jääjoulukukista. Kukahan nämä saa? Katsotaan mihin ne päätyvät? En paljasta vielä.

Hyvää 3. Adventtia. Joulu lähenee vauhdilla.

12.12.2010 - 09:47 / Kategoriat: Joulu, Jääkoristeet, Ostoksia

3. adventti on alkanut ja kynttilät palavat merkiksi olohuoneen pöydällä. Koko viikonloppu mennyt sairastellessa flunssan, silmätulehduksen ja pienen vatsakivun kourissa. Nyt olo jo parempi ja jaksaa taas päivitellä blogia.

Eilen terveyskeskuksesta tultuani, kävin aseman Siwassa ja siellä pikaisesti ostoskeskuksen myyjäisissä. Ihania jouluideoita monta pöytää ja tässä niistä muutama.

Enkelikoriste joulukuuseen. Tarpeita löytyy kotoa jonkin verran, mutta siivet vain puuttuu. Saviheinä siis kutsuisi taas, jotta pääsis itse tekemään samanlaisia. Ehkä ensi jouluna.

Lisäksi löytyi hauska karkkipurkki. Noita oli myös vaihtoehtoina sydänpiparipurkki. Pilttipurkki hyödynnetty hyvin.

Sukkulassa poikkesin pikaisesti hakemassa pitsibaktushuivilankaa joulun pyhiksi. Lanka siis italialaista Lana Gatton Vip-lankaa (80% villaa ja 20% kashmiria). Ihanan pehmeää ja punaista. 50 gramman kerässä on 200 metriä lankaa. Toivon, että yksi kerä riittää huiviin. Saa nähdä kuin käy.

Ja sitten talven jääsydänkoristeista. Tämän idean sain viime talvena Pompotista. Nyt hyvien pakkaskelien ansiosta alkoi syntyä näitä urakalla. Helppo toteuttaa, kun on mm. vanhoja kukkia, pähkinän kuoria (mieheni idea) ja lisäksi värjäsin veden elintarvikevärillä (tämäkin mieheni idea). Yhteen laitoin helmiä, mutta ne eivät näkyneet riittävän hyvin. Paljetit olisivat hyviä. Seuraavaan taidan kokeilla kokonaista tulppaanin oksaa. Tässä siis alla yksi toteutus alkumetreillä.

Ja sitten alla yksi valmis. Kiillotus onnistuu pelkällä vedellä ja reiän saa tehtyä esimerkiksi huulipunalla. Pitsinauha oli minusta kiva kiinnitykseen, mutta mikä muukin nauha käy.

Joulutunnelmaa ajoissa

09.12.2010 - 21:29 / Kategoriat: Joulu, Ostoksia, Leipomuksia

Viime viikon lauantaina annoin vihdoin periksi lapsille, ja kävimme hakemassa joulukuusemme kellarista (muovisen sellaisen). Lisäksi otimme sieltä myös kaikki joulukoristeet. Meillä on siis täysi joulutunnelma kotona.

Ensiksi ajattelin, että miksi joulukoristeita nyt jo haettaisiin. Toisaalta kuitenkin joulu on vain kerran vuodessa, joten miksei siitä nauttisi hetken jos toisenkin. Lisäksi taidamme melkein koko perhe olla melkoisia jouluihmisiä. Tai ainakin nautimme suuresti joulun tunnelmasta. Pikku Herra kysyi kylläkin heti seuraavana aamuna, kun koristeet oli laitettu: "Joko ne lahjat tulevat? Neiti Näpsä valaisi, että joulu on sitten, kun kaikki joulukalenterin luukut on avattu. Kukaan meillä ei onneksi keksinyt avata kaikkia luukkuja saman tien.

Tässä alla uusimmat joulukuusen koristeet, jotka hankin Pentikistä. Näitä huopapallokoristeita voisi kyllä tehdä itsekin, mutta tuo on kyllä ostettu.

Ja metallinen, hiukan maalaisromanttinen, sydän.

Itsenäisyyspäivänä teimme lasten kanssa karkkipipareita ja niistä tulikin tosi makoisia. Noita voisi syödä vaikka kuinka monta (jos vatsa kestäisi), ja kaikki onkin jo mennyt parempiin suihin. Suurin osa kyllä lapsille.

Tänne on myös laitettava kuva lasten pari vuotta sitten tekemistä "TarjaHalosista". Nämä ovat minusta aivan liikuttavan ihanat. Lapset olivat siis tehdessään 2- ja 4-vuotiaat. Rouva presidentit ovatkin joulun ajan meillä aitiopaikalla, eli telkkarin päällä. Oikealla puolella Pikku Herran ja vasemmalla Neiti Näpsän pressa.

Tontut jo kurkkivat, joten olkaahan kaikki lukijat kiltteinä. Pukki kyllä tietää, kuka ollut kiltti ja kuka tuhma. Neiti Näpsäkin sanoi, että tuhmat saava risuja. Tässä kuva meidän tonttuparaatista. Mukana pari omasta lapsuudesta muistoiksi saatuja tonttuja. Pikku tontut ovat isosiskoni tekemät, nekin muutaman vuoden takaa.

Enkelikuoron myötä haluan toivottaa vielä kaikille tutuille, ystäville ja sukulaisille Oikein Rauhallista ja Lumista Joulunaikaa ! Nauttikaa perheen kanssa yhdessä olosta jouluna ja pitäkää mieli korkealla.

P.S Me oltiin muuten tänään luistelemassa, ja neitin "luistelu" sujuikin jo loistavasti. Ei meinannut lopettaa luistelua laisinkaan. Pystyssäpysymisen ennätys tuli tänään ja uudestaan on kuulemma mentävä mahdollisimman pian. Pikku Herra taisi olla luistimilla vajaa kymmenen minuuttia.

Puuhasteluja

09.12.2010 - 21:12 / Kategoriat: Joulu, Puuhasteluja, Virkattua, Neulottua, Huovutusjuttuja

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi päivittää taas tätä blogiani. Olen aloittanut töissä opiskelujakson ja nyt se alkaa olla loppusuoralla. Iltaisin olen ollut tosi väsynyt, ihan pelkästään aivosolujen lisäkäytön vuoksi. Niitä aivosoluja taitaa sittenkin olla tallessa, hyvä niin.

Jännetuppitulehduksesta toivuttuani, olen puuhastellut vähän kaikenlaista. Taitaa tässä osa olla kyllä ennen tuota käsipotilaana oloakin valmistunutta.

Ensiksi kyllä laitettava kuva Neiti Näpsän ja mieheni tekemästä puuhaloota-isänpäivälahjan tarvikkeista väsätystä Sateenkaarikissa Miumiusta. Askartelun ovat aivan itse suunniteltu ja omin käsin mieheni ja neiti tehneet yhdessä. Pikku Herra auttoi hiukan helmien (jaloissa) maalaamisessa minun kanssa. Oli monen päivän projekti ja valmistui vihdoin määräajassa (29.11).

Sitten yhden kerran anopilla tuli värkättyä kukkapyörän kanssa rintakoriste. Siitäkin tuli kiva ja oli nopea tehdä. Jämälangoista saa mukavia koristuksia.

Pienen korin sain aikaiseksi, kun olin tehnyt inventaariota langoistani. Osa langoista meni kirpparille myyntiin, langan jämiä menee myös päiväkodille, suurin osa jäi odottamaan tulevia projekteja ja tästä paksusta pinkistä puuvillalangasta tuli pieni kori.

Eniten olen viime aikoina tehnyt vaihteeksi "keittiöliinoja" eli tiskirättejä, yllätys yllätys. Ne menevät joulumuistamiseksi. Virkkaaminen piti lopettaa kylläkin vähäksi aikaa, kun meni niskat juntturaan...

Ja lähikuva sydänkuviosta.

Itsenäisyyspäivänä sain huovutettua uuden ovikoristeen, joka kyllä mielestäni kaipaa vielä jotain piristystä. Luulen, että Tiimarissa pitää hakea joku lisäkoriste tai korvata toi sydän jollakin. Katsotaan mitä löydään ihme-kaupasta tai jos vaikka pääsisi käymään Savi-Heinän puodissa. Neulaimesta meni kaksi neulaakin poikki, kun styroksiin huovutin tota punaista villaa urakalla.

Marraskuisia touhuja ja koiravieraita

22.11.2010 - 21:31 / Kategoriat: Joulu, Korut, Leipomuksia

Tässä uusi lempiväreistäni tehty rannekoru. Se syntyi salaiselta neuleystävältäni saaduista puuhelmistä. Kiitos vielä niistä. Tuli toinen melkein samanlainen koru myös, joka jäi kuvaamatta. Sen teki Neiti Näpsä ja lähetti rannekorun ystävälleen.

Sunnuntaina meillä oli vieraana pikkusiskoni, hänen poikaystävänsä ja heidän kaksi koiraa. Tikki (mäyräkoira) onkin jo tuttu kävijä meillä, mutta Domi oli uusi tuttavuus, josta lapset olivat tosi innoissaan. Amerikan bulldoggi, josta tulee aikas massiivinen koira, mutta vielä niin söpö ja ihanan vauvakoiran tuoksu. Koko ero täysikasvuisella 1-vuotiaalla Tikillä ja n. 10 viikkoisella Domilla on suht pieni, mutta puolen vuoden päästä on jo melkoinen.

Tässä ruttunaama vielä ottaa pienet tirsat ulkoilun ja telmimisen jälkeen.

Tänään saatiin aikaiseksi lasten kanssa ensimmäiset piparkakut. Lapset osasivatkin jo tosi hyvin kaulita taikinaa, varsinkin Neiti Näpsä. Pikku Herra teki vain talo-piparkakkuja.

Ja laitettiin myös hiukan koristuksia.

Ja lopuksi sai vähän taikinamaistiaisia. Nam. Kaikki tykkäs! Maistuivatpa myös valmiit piparit. Mukavaa Joulunalusaikaa !! Joulu tulla jollottaa ja enää kuukausi jouluun.

Joululahjojen paljastuksia

30.12.2009 - 21:29 / Kategoriat: Joulu, Neulottua, Virkattua

Vihdoin voin paljastaa siskon tytöille tehdyt joululahjat. Jokainen sai tekemäni kukkarot ja tietysti sisällä oli pienet "pesämunat". Neidit olivat oikein iloisia ja arvasivat keneltä lahjat olivat. Kummityttö, vanhin lapsikatraasta, laittoi pian paketin avaamisen jälkeen kiitosviestin. Pakko myöntää, että niistä tuli kyllä kivat, ja oli mukava etsiä jokaiselle omannäköisensä nappi koristeeksi.

Alla myös kuva siskon pienimmän tytön, kaksosista toiselle, valmistunut villatakki. Kummipoika sai jo villatakin aiemmin, noin kuukausi sitten, ja jo oli villatakki jäänyt pieneksi. Ei auta, kun kummitätin alkaa värkätä uutta.

Pakko kyllä myöntää, että joulutohinoiden jälkeen olen ollut aika väsynyt, enkä ole joulun jälkeen tehnyt kuin yhden sukanvarren. Mielenkiinto on kyllä vain ja ainoastaan joululahjakirjassa, Lankakaupan tyttö -kirjassa. Ensimmäinen kirja, Pieni lankakauppa, tuli luettua minulle ennätysajassa, n. kolmessa viikossa eli vähän joka ilta. Se oli todella loistava kirja, enkä ihmettele, että bestselleriksi on päässyt. Itku tuli lopussa kun tunteet tulivat niin mukaan. Meidän oma käsityökerhon porukka, Poropeukalot, on lähes samanlainen, yhteinen naisporukka kuin kirjassa. Eri ikäisiä, kokoisia ja oloisia naisia, joissa virtaa naisenergia ja me jaamme ilot ja surut sekä käsityötaidot ja reseptit keskenään. Muuta en voi sanoa kuin, että suosittelen Kate Jacobsin kirjoja luettavaksi. Eka kirja on jo toisella ystävälläni lainassa ja äitini sitä jo jouluksi myös odotteli... Ensi kerralla kun äiti tavataan, sitten lupaan, että saat sen. Mukavaa Uutta Vuotta Ystäville ja Tutuille ja Sukulaisille !

Tunnelmallista joulun odotusta !

17.12.2009 - 10:38 / Kategoriat: Askarreltua, Joulu

Kynttilät tuoksuvat ja lämmittävät näin joulun alla. Mukavana lisänä on vieressä myös jouluaiheiset tulitikkuaskit. Soivassa Joulutalossa niitä tekivät ahkerat tontut, Pikku Herra mukana myös. Ahkerat tontut näitä kun jaksaisivat askarrella myös Mummalle ja muille sukulaisille viemiseksi joulun jälkeen. Hyvää Joulun odotusta ja piparintuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on?

Jouluyllätyksiä

17.12.2009 - 10:33 / Kategoriat: Joulu

Nyt valmistuivat siskon tyttöjen paketit. Posti onneksi toimittaa ne perille ennen joulua, jotta saavat ne ajoissa. Joulun jälkeen on tarkoitus mennä käymään siskon perheen luona, kun ei olla nähty aikoihin, siis neljään kuukauteen, kamalaa. "Pienet" kaksoset ovat kasvaneet niin, että kummitäti on täällä päässä ihmeissään. Toivottavasti tytöt ilahtuvat pakettien sisällöistä. Minusta niistä tuli suloiset. Pistän pakettien sisällöstä kuvan joulun jälkeen, kun isommat tytöt pian käyvät täällä kurkkimassa etukäteen. Tonttuterveisiä vaan siskon perheelle.

Pannunaluset hoitotädeille ja muskariopelle

10.12.2009 - 12:47 / Kategoriat: Askarreltua, Joulu, Virkattua

Nyt on valmistuneet pannunalusetkin. Kiva muistaa ja kiittää hoitopaikan tätejä ja Neiti Näpsän muskarin opettajaa. Huopaa ostin Tiimarista ja lankana 7veikkaa. Mukavan nopeat tehdä ja kivan näköiset myös kattauksessa ja voihan toki tuota alustaa käyttää vaikka kukkapurkin alla. Kukin keksii sille omaa käyttöä.

Tovi vierähtänyt edelllisistä raapustuksista. Nyt flunssan kourissa ja ääni naapurissa lainassa (siis ääni ihan matalana ja ajoittain ei kuulu juuri mitään). No, nyt jaksaa jo tehdä vähän käsitöitä ja päivittää sivuja. Muut joululahjukset ilmestyvät varmastikin tänne myöhemmin.

Joululahjoja valmistuu

30.11.2009 - 13:43 / Kategoriat: Joulu, Neulottua

Siskon kaksosille on toinen villatakki jo valmistunut ja toinen aluillaan. Kummipoika saa sinisen (väri kyllä vähän heittää kun punainen tuli taustalle) ja Siskokulta punaisen. Perinteiset värit kunniaan, olen sitä mieltä. Isompana voi kummipoika sitten enempi valita omia värejä. Villatakkiohje löytyi Sublimen ohjeista. Lanka tosin on Palinoa, Superwash merinovillaa. Ihanan pehmeää ja sopii hyvin vauvoillekin. Kuvassa villatakki vielä hiukan kesken.

 

Pikkujoululahjoja

30.11.2009 - 13:11 / Kategoriat: Joulu, Korut

Työpaikan pikkujoulut oli ja meni, ja mukavaa oli ihan olan takaa. Meidän porukka oli lämminhenkistä ja olivat suu muikeena kaikilla koko illan. Pikkujoululahjaksi innostuin tekemään sormuksen ja rannekorun. Itsellekin täytyi tehdä samanlainen sormus, sävysävyyn puuhelmien kanssa ja tietty pikkujoulupaidan kanssa. Onneksi tuo IsoApuTonttu, mieheni, oli avuksi ja hioi töissä nappien kannat pois, jotta liimaaminen kävi mukavammin tasaiselle pinnalle. Eli sormukset on tehty kannallisesta napista.

Tontut jo kurkkivat

22.11.2009 - 11:57 / Kategoriat: Askarreltua, Huovutusjuttuja, Joulu

Pari tonttua meille ilmestyi myös lisää. Parempi onkin, jotta muistuttavat lapsia että pitää olla kilttinä. Joulu lähestyy ja me kirjoitettiin lahjatoivelista pukille. Parvekkeelle jätettiin piparkakkujen kera kirjeet lauantai-iltana. Kyllä oli Pikku Herralla varsinkin ihmettelemistä, kun ne olivat hävinneet sunnuntai-aamuna. Lisäksi oli lapsille tullut takaisin kirje. Siinä Pipsa-tonttu lupasi viedä kirjeet Joulupukille, kiitti hyvistä pipareista ja lupasi tuoda yllätyksen 1. adventtina. Adventista sitten hiukan keskustelttiin, että mikä se on.

Tontuille on annettu nimetkin, jotka Neiti Näpsä keksi. Ne ovat Pertti isä-tonttu Liimaperhonen, Aada äiti-tonttu Liimaperhonen ja Onni lapsi-tonttu Liimaperhonen. Taisi tuo sukunimi Liimaperhonen tulla siitä, kun liimaa käytin aikas runsaasti, Neiti Näpsän mielestä.

18.11.09 Eka kirjoitus

18.11.2009 - 18:35 / Kategoriat: Askarreltua, Huovutusjuttuja, Joulu

Näin alkaa minun ensimmäinen ihka oikea blogini. Tätä olen tuumannut ja nyt sain aikaiseksi. Viimeisimmät käsityötoteutukseni ovat olleet Toikan Putkis-putkilangasta tehty kori, Novitan Puro-langasta (väri kanervikko) tehty baktushuivi ja huovutettu tonttu (ohje uusimmassa Novitassa talvi 2009, nro 58). Baktushuivin idean sain viime viikonloppuna Tampereen Kädentaidot 2009 -messuilta ja hyvältä ystävältäni. Huivi oli tosi helppo tehdä. Messuilla olikin aimo annos tarjontaa ja mukavaa kun siellä tapasi tuttuja, varsinkin meidän "Poropeukaloita".