Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Joulua juhlittu

26.12.2011 - 19:40 / Kategoriat: Herkkuja, Joulu, Lahjoja, Neulottua, Sukat

ja muutama pakettikin saatu. Ennen kaikkea tuli kyllä ahmittua jouluruokaa ja suklaata hullun lailla ja sitten vielä tietty illalla juustoja lasten mentyä nukkumaan.

 

Ystäväni kävi aatonaattona tuomassa joulukortin ja toi minulle samalla Pentikin ihanaisen saippuan. Se on niin sopivan kokoinen meidän saippuakuppiin.

Sain mieheltäni aivan mielettömän kalliit korvakorut, jotka jäi kuvaamatta. Timanttikorvakorut, jotka eivät kyllä olleet ihan mieleiseni, joten käyn vaihtamassa ne. En olisi uskonut, että niin kalliita saan, kun vihjasin korviksista. Lisäksi sain Susilta lankaa, anopilta suklaata ja uuden joulumuumimukin, siskon lapsista valokuva-albumin, alusasuja äitiltäni ja lapsilta saatiin lisäksi yhdessä mieheni kanssa aivan ihanat kynäpurkit, prinssin ja prinsessan.

Lisäksi ennen joulua tuli tehtyä vielä yhdet sukat Pikku Herran hoitotätin tytölle.

Nyt olen pitkästä aikaa jatkanut villtakkia itselleni. Toivon, että tulevan talven aikana se valmistuisi.

Helmihommia

06.02.2011 - 08:33 / Kategoriat: Korut, Helmeilyjä, Lahjoja

Eilen lasten ollessa synttäreillä sain tehtyä muutaman silmukkamerkin. Tilasin viime tiistai-iltana helmikori.fi :ltä korutarvikkeita ja helmiä. Ne tulivatkin minulle jo torstaina postin mukana kotiin. Näillä ja vanhoilla koruvarastoilla sain tehtyä ekat, tosin aikas painavat silmukkamerkit.

Nää on minusta hienot, mutta vähän liian painavat ja lenkit ovat liian pienet paksummille (yli 4,0 mm) puikoille. Eli ohuemmille langoille sopivammat, ehkä. Aloitin meinaan eilen tekemään ekaa Herbivore-huivia (josta kuvia, jahka se valmistuu) ja siihen oli aloitukseen varsinkin tarpeen nuo silmukkamerkit. Omat kun eivät olleet kovin toimivat, otin Terhin tekemät (huomattavasti pienemmät ja paremmat) silmukkamerkit käyttöön. Terhi hoi: ne sun merkit toimi loistavasti.

Tässä nyt vielä lähikuvaa noista mun tekemistä silmukkamerkeistä. Kuvasin muuten mieheni kitaralaukun päällä nää merkit ja tulikin tosi hyvä tausta. Nyt kun ekat on tehty, voi tehtailla noita lisää paremmalla menestyksellä.

Lisäksi tein edellisessä postauksessa olleen laukun kaveriksi rannekorun. Neiti Näpsän kaverilla synttärit ja lempiväreinä on sininen ja vihreä. Tässä siis lopputulos.